Onneksi olkoon opiskelupaikan saannista! Olet tehnyt oivan päätöksen ja päätynyt ensimmäiseen Robotiikan kiltaan koko Suomessa. Robotiikan kilta on perustettu 12.6.2023 Hervannan kampuksella.
Kilta on yleinen nimitys teekkarien ainejärjestölle. Killan tehtäviin kuuluu opiskelijoidensa etujen valvonta, uusien opiskelijoiden vastaanottaminen ja tutorointi sekä erilaisten tapahtumien kuten yritysvierailujen, saunailtojen ja sitsien järjestäminen. Kiltaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, joka koostuu vapaaehtoisista opiskelijoista. Uusista opiskelijoista eli fukseista vastaa killan fuksitiimi sekä tutorit.
Fuksitiimi
Fuksitiimin tehtävänä on hoitaa killan sisällä kaikkia uusiin opiskelijoihin liittyviä asioita. Vastuualueisiin kuuluu mm. tuutoroinnin johtaminen, tapahtumien järjestäminen sekä tapahtumista ja muusta toiminnasta tiedottaminen.
Alta löydät lukuvuodella 2026-2027 virkaa toimittavat fuksivastaavan ja fuksitoimihenkilöt eli -toimarit, sekä heidän yhteystietonsa. Uudet ja tulevat opiskelijat voivat ottaa rohkeasti yhteyttä fuksivastaavistoon – olipa asiana mikä tahansa aina opiskelija-asunnon löytämisestä kesäterassi suosituksiin. Fuksitiimin saa parhaiten kiinni sähköpostilla fuksit@robokilta.fi tai Telegramissa.
Fuksivastaava Jimi Miettunen @ameabaFuksitoimari Selma Puumala @z3lmaFuksitoimari Max Koreneff @massimiljoona
Liity Robotiikan 2026 Fuksiryhmään
Telegram on Tampereen korkeakouluyhteisössä laajasti käytössä oleva viestintäsovellus. Lähes kaikki killan viestinnästä tulee tapahtumaan Telegrammin tiedotuskanavien välityksellä.
Orientaativiikko (17. – 21.8.) on koulun aloituksen ensimmäinen viikko. Tällä viikolla ei ole vielä opetusta, vaan tämä viikko on varattu täysin yliopistoon ja yliopistoelämään tutustumiseen. Viikon aikana tutorit ottavat uudet opiskelijat vastaan, käydään läpi tärkeät infot, ilmoittaudutaan kursseille, kierretään kampusta, sekä käydään tapahtumissa ja tutustutaan toisiimme.
Orientaatioviikkoa ennen on jo mahdollista tutustua muihin fukseihin varaslähdössä sunnuntaina 16.8.!
Orientaatioviikko on yksi opiskelun tärkeimpiä ja ikimuistoisimpia hetkiä! Saavu Hervannan kampukselle maanantaina17.8. klo 9:00 mennessä tiedekunnan tutkinto-ohjelmien yhteiseen tervetulotilaisuuteen Festian isoon saliin FA044.
Fuksipassi = Pieni vihko mihin kerätään leimoja tapahtumista. Voittajat kruunataan. Hyvä “TO DO” lista yliopisto- ja opiskelijaelämään perehtymisessä.
Teekkari = Tekniikan alan opiskelija, joka on käynyt teekkarikasteessa.
Teekkarikaste = Wappuna fuksit kastetaan Tammerkoskessa. Kasteessa fuksit kuolevat ja syntyvät uudelleen teekkareina, eli kun olet käynyt kasteessa, saat kutsua itseäsi teekkariksi.
Tutori = Vanhempi opiskelija, jonka tehtävänä on opastaa fukseja. Tuki ja turva.
XQ/Excu = Ekskursio on nautintomatka, jolloin istutaan bussissa, käydään yrityksissä ja tavataan toisten kaupunkien opiskelijoita.
Akateeminen vartti = Kaikki harjoitukset ja luennot alkavat 15 yli ellei toisin sanota
TREY = Tampereen ylioppilaskunta.
Tampereen Teekkarit (Treekkarit) = Yhdistys, joka ylläpitää ja kehittää tamperelaista teekkarikulttuuria.
Kiltahuone = Kampuksella oleva killan käyttöön varattu tila jota opiskelijat voivat käyttää päivittäiseen opiskeluun ja/tai hengailuun.
Bommari = Hervannan kampuksen pommisuoja. Täällä pidetään sitsejä
Sitsit = Akateemiset pöytäjuhlat. Hyvä paikka tutustua muihin opiskelijoihin
Obeliski = Hervannan kampuksen etunurmella sijaitseva peilimonumentti
Jäynä = Hyvän mielen kepponen. Wappuna fuksijäynillä päätetään kiltojen kastejärjestys
Ei niin oleellista sanastoa
Tunimentti = Hervannan kampuksella sijaitseva kuparinen “taideteos”
Skellari = Sähkötalon kellari
Fusari = Fusion Kitchen, Konetalossa toimiva ravintola, josta on perinteisesti perjantaisin saanut opiskelijahintaisia siipiä.